lauantai 31. tammikuuta 2015

Esittelyssä NN-pentueen vanhemmat

ODOTAMME ENSIMMÄISEN "VÄRILLISEN" PENTUEEMME SYNTYVÄN n. 20.3.2015



Tämä arvioitu syntymäajankohta perustuu pentueen Emän Liisin edellisiin pentueisiin.
Vuonna 2011 syntyneen -Darya´s GG- pentueen kantoaika oli 60 vuorokautta ja Vuonna 2014 syntyneen -Darya´s LL-pentueen kantoaika oli 61 vuorokautta. 
 Liisin edelliset pennut löytyvät Koiranetistä sekä kotisivuiltamme.
Isä Martti on tuontikoira Ukrainasta ja hänen Koiranet sivu on vielä vaillinainen. Martti rekisteröidään Suomeen viimeistään samaan aikaan pentujen kanssa, pentueen sukutaulu löytyy tältä sivulta.

Suomen Kääpiösnautserikerho ry on vapauttanut valkoisten väriristeytys yhdistelmät viiden vuoden ajaksi, enemmän infoa tästä löytyy SKSKn sivuilta.

 

 

ESITTELYSSÄ TULEVAN PENTUEEN VANHEMMAT

PARENTS


isä: FASCINATING DEFENDER SMART MUSTACHE  
kuva lokakuu 2014
 




Martti on kennelimme tuontikoira Ukrainasta ja asuu sijoitussopimuksella ystäväni luona Hämeenlinnassa. Martti saapui Suomeen keväällä 2014, 7kk ikäisenä.

Martti Zwergschnauzer databasessa.     


Ja Martin saapuminen ei ollut ihan "stressitöntä", koska juuri tuolloin muuttui tilanne Ukrainassa sotaisaksi. Kennelliitto oli kiinni, koska levottomuudet olivat aivan siinä toimiston läheisyydessä. Kiitos Martin kasvattajalle Nataliyalle, kaikki sujui niin Hienosti. Hänen ystävänsä avustuksella Martti matkusti osan matkaa ja loppumatka sujui puolestaan minun ystäväni näyttelymatkan kotimatkan yhteydessä. Jännittävintä tietenkin oli Ukrainasta pois pääseminen ja sitä ennen Kasvattajan oli vielä kuljettava oma matkansa Ukrainassa sotaisan pääkaupungin kautta.

Olen jo useamman vuoden sivusilmällä seuraillut nimenomaan musta-hopeita uroksia, ajatuksissa väriristeytys pentueen toteuttaminen poikkeusluvalla. Ja tietenkin etsinyt omaan silmään sitä Täydellistä musta-hopeaa urosta, joka ei vain tukisi nartun mahdollisia puutteita vaan olisi kaikinpuolin Upea. Ronkeli kun on, niin..... 
Etsinnässä oli Uros Helmille (BB-pentueestani) ja myös Liisille, ei tietenkään sama uros vaan Molemmille omansa. Einin, Helmin omistaja, kanssa sitten yhdessä koiria tutkailimme näyttelyissä ja myös netin ihmeellisessä maailmassa. Martin, jota tuolloin kutsuttiin nimellä Fart ;) löysi Eini ja kun hän vinkkasi pennusta minulle - tuli vain semmoinen tunne, että mikäs se tämä on.... Ja pakko myöntää, että yksi syy on myös tuo nimi. Se sai minut tutkimaan pentua tarkemmin. Oma dobermann kasvattini, jonka kanssa saavutin paljon ja jonka veroista on vaikea löytää uudestaan, kun myös kantoi nimeä Defender :D
Joten hetken aikaa tutkailimme kuvia ja koiran taustoja ja sitten tein päätöksen ottaa yhteyttä kasvattajaan. Martista oli todella paljon kuvia, niin poseeraus kuin luonnossa liikkumassa ja myös videopätkiä nimenomaan koiran liikkumisesta. Ja etenkin ne liikkumisvideot tekivät vaikutuksen. Ja Martilla on edelleen Erittäin Hienot liikkeet! Martista oli tuolla hetkellä myös muita kiinnostuneita, joten jäimme odottamaan. Laitoin kuitenkin kasvattajalle uutta viestiä, jossa kerroin ajatuksistani liittyen kääpiösnautsereihin ja mitä olen koirieni kanssa puuhannut ja tietenkin heti myös siitä, että etsimme koiraa konkreettisesti asumaan Einin luona, joten myös Einin esittely oli paikallaan. Vajaan viikon verran yhteydenottoni jälkeen kasvattaja odotti toisen kyselijän/varaajaan päätöstä ja koska sieltä suunnalta asia ei edennyt, niin Hän tarjosi Marttia MEILLE <3
Martilla oli ulkomaille lähtöä varten kaikki jo aikalailla valmiina, koska koiran oli pitänyt jo nuorempana matkustaa ulkomaille, mutta korkeiden vientikustannusten takia oli tämä kauppa peruuntunut. Toisen häviö on toisen voitto!

Ansa, Martti ja Helmi


Sitten alkoi pohtiminen Fart:in nimestä.. Eini sai tähän täydet vapaudet, toki heittelin sekaan omia ehdotuksia. Tuo Fart nimi vain sai hymyn huulille, englanninkielisestä merkityksestään, joten emme voineet sitä säilyttää :) Voiton vei aika samantyylinen Martti, joten Helmi (Darya´s Blazing Briella) ja Ansa (Zirnal Kahlua Colada, suursnautseri) saivat kaverikseen perinteisen suomalaisen nimen omaavan musta-hopean nuoren pojan. 
Martti siis matkusti Ukrainasta Suomeen useamman vieraan ihmisen kuljettamana ja osan matkasta bussissa, joka oli täynnä koiria, vieraassa häkissä. Ja kun koira tuli ulos bussista oli asenne: "Hei vaan! Ai kukas se Sinä olet?!" Kumarruin tervehtimään koiraani ja samalla hanskani tippui maahan ja Martti ehti sen samantien poimimaan suuhunsa leikkiäkseen sillä. Yhtään ei poika vierastanut, mitään ei väistänyt. Ihmiset kun purkivat tavaroitaan kiireellä bussista ja tilanne oli aika "kaoottinen", väkeä kulki edestakaisin erilaisten kantamusten kanssa, häkkejä rämisiä siellä ja koiria haukkui tuolla jne jne... Ja nuori Martti seisoi tukevasti Omilla Jaloillaan Suomen maan kamaralla. Voinen todeta, että olin Täysin myyty koiran luonteeseen <3 <3




Myöskin koiran karva kiilsi karkeana ja Martti oli kaikinpuolin Erinomaisessa kunnossa, tästä oli hyvä jatkaa. Varmuuden vuoksi halusin vielä oman eläinlääkärini kommentit Martin terveydestä ennen kuin koira matkasi Uuteen kotiinsa ja tietenkin halusin hiukan tähän Uuteen Odotettuun tulokkaaseen tutustua. Täysin terveen lausunnon Martti sai, joten taas oli aihetta hymyyn :) 
Martti oli kasvanut hiukan lisää korkeutta, siitä kun koiran korkeutta olin kasvattajalta tiedustellut, joten aika selväksi tuli jo tulloin että 35cm ei taida tämän vahvan sää´än omaavalle urokselle täysikasvuisena riittää. Ja niinhän siinä kävi, että 1,5cm meni mitta yli, mutta onneksi ei sen enempää.

Martti ei tietenkään ole virheetön, harvempi koira on. Etukulmauksistaan Martti saisi olla paremmin kulmautunut, niin kuin moni moni muukin. Myös takakulmaukset saisivat olla voimakkaammat, mutta tasapainon takia näin on hyvä. Liikkeet ovat upean maatavoittavat ja ahtautta ei todellakaan ole havaittavissa. Pää on kauniin pitkä ja ilme on Erittäin rodunomainen. Karvanlaatu on Super, kiiltävän musta ja karkea. Joten rotua tuntevat ymmärtävät, miten käy koristekarvojen... niitä ei ole jaettavaksi muille. Martin otsatukka ei tunnu kasvavan kunnolla pituutta, koska tietyn pituuden saavutettuaan se karkeutensa takia katkeaa.. Mutta Kääpiösnautserilla KUULUU olla karkea turkki, joten valituksen sanaa ei tästä lähde :D Ylälinja on Upeasti laskeva voimaakkaan sää´än ansiosta. Värimerkit ovat oikean kokoiset ja väriset. Purenta korrekti ja hampaat vahvat. Koko vuoden 2014 Martti juoksi näyttelyissä rullatun turkin kanssa ja ensimmäinen suurempi nypintä oli edessä vasta vuoden 2015 puolella KOSKA..
Martti joutui loppuvuodesta onnettomuuteen, joka muutti hiukan suunnitelmiamme. Martin oli tarkoitus astua Helmi loppuvuodesta mutta etujalka paketissa se ei onnistu ja tästä syystä en lähde keinosiemennystä tekemään. Joten astutus jäi tekemättä, koska parhaat päivät olivat juuri ohitse, kun kipsi poistettiin ja astumista luonnollisesti olisi voinut kokeilla. Martti siis karkasi kotipihasta, jonkin hajun? perään ja juoksi päin liikkuvaa autoa. Tästä syystä etujalka murtui kahdesta kohdasta ja edessä oli useamman kuukauden sairasloma ja "liikkumiskielto" tuon jalan osalta. Helppoa vai mitä, kun kyseessä nuori energinen Uros?
Jalan paraneminen eteni hyvin, mutta hiukan hitaammin kuin olisi voinut. Iho ärtyi kipsin alla, ja karvoja jouduttiin ajelemaan pois, alueelta mistä se ei ollut niin toivottavaa.. Einin suunnittelema uinti kuntoutus ei myöskään päässyt heti alkuun, koska tietenkin iho oli ensin saatava kuntoon. Onneksi Martin jalat lihakset eivät olleet päässeet niin huonoon kuntoon, kun pelkona oli ja ihokin parani nopeasti, joten paluu normaaliin elämään oli edessä. Hiukan oli pojalle jäänyt yksin, ilman lauman tukea liikkuessa, pelkoa autoja kohtaan  - tervettä. Mutta vähitellen tilanne alkoi normalisoitumaan ja Kylpiha edelleenkin on aitauksen tarpeessa...
Muutamana kuukauden loman toi muutoksia Martin näyttelysuunnitelmiin, mutta pääasiahan tietenkin on koiran kuntoutuminen, Kiitos Einille asiaan panostamisesta!

Martin kanssa on puuhattu hiukan tokoa/rallytokoa ja uiminen on tuttua juttua jo kesältä. Eini kun harrastaa ahkerasti vesipelastusta, Martti ei kokonsa puolesta kyseistä lajia kykene tietenkään koemielesharrastamaan :)  
Ja näyttelyissä on tullut muutama kerta pyörähdettyä tittelisaldona Liettuan, Viron ja Venäjän Juniori Muotovalio arvot sekä Balttian Juniori Voittaja 2014. Pentunäyttelyistä tuli mm Suomesta erikoistuomarin tarkan syynin alla RYP4-Pentu ja Virosta kansallisesta näyttelystä BIS3-Pentu!


Martti Latviassa syksyllä 2014, juuri ennen onnettomuutta.


Luonteeltaan Martti on Avoimen Hömppä & Iloinen, Aina Valmis ja jopa Aina Ahne. Martti vietti täällä meidän luona useamman viikon Liisin astutuksen aikoihin, koska kotosallakin oli juoksuinen narttu, joten oli helpompi selvittää se juoksu olemalla poissa kotoa ;) Yhtään ainoata ateriaa ei Martti jättänyt syömättä, vaikka talo oli täynnä juoksuisia narttuja, täällä kun juoksuja oli muillakin.. Leikkiminen ohjaajan kanssa on myös mieluista ja juokseminen pyörän vieressä tai kelkan/hiihtäjän edessä ei tuota ongelmaa. Tehdään vaan, kerro mitä haluat minun tekevän - on Martti <3

Kuvassa Martti spurttaamassa ensimmäistä kertaa hiihtäjän kanssa, kaverina kukas muu kuin Helmi.






emä: ETERNAL GAMBLER TIMELESS LEGEND
kuva kesäkuu 2012




 
Liisi on kennelini kantanarttu nro 2. Mátraszépe Radio Gagan "Laylan" jälkeen. 
Liisillä on kaksi aikaisempaa pentuetta valkoisten urosten kanssa, eli kaikki aiemmat jälkeläiset ovat väriltään valkoisia
Darya´s GG-pentue syntyi elokuussa 2011. Pentueen isänä on Puolan tuonti uros A Little Lucas White Star Of Rainbowland. Tähän pentueeseen syntyi 5 urosta ja 2 narttua. Synnytys sujui nopeasti ja mallikkaasti. Valitettavasti yksi uros pentu jouduttiin tuolloin muutaman viikon ikäisenä lopettamaan. Pennun kasvua häiritsi bakteeritartunta, joka selvisi sitten avauslausunnosta. Myös kaksi muuta pentua kasvoivat hiukan hitaammalla tahdilla kuin muut jo syntyessään isompikokoiset pennut, näiden pienien kasvutahti oli kuitenkin selkeästi parempi kuin lopetetun pennun, joka ei kahden viikon ikään mennessä ollut nostanut syntymäpainoaan kuin ja vain 20 gramman verran. Pentueen pienimmät saivat sitten heti antibioottia, kun selvisi mikä lopetetun pennun kehitystä oli jarruttanut ja pienten kasvu saikin selkeästi lisäpontta tästä lääkinnästä. Liisin 6 lapsesta 4 on peilattu silmiltään terveiksi ja kaikki kolme näyttelyssä käynyttä on palkittu SERTillä.
Gladstone Gander FI&EE&LT Muotovalio sekä 3xCACIB Liettuasta, Viron ISPUn ROP kesältä 2013, tammikuussa 2015 erikoisnäyttely sekä Turku KV:n PU2.
Gus Goose LT&LV JMVA, 2x SERT Suomesta, 2xSERT Latviasta, 2xN SERT Liettuasta, SERT Virosta sekä CACIB Suomesta 
Gracefull Gabriella SERT ja V-CACIB Suomesta ja SERT Latviasta. 
Nämä kolme ahkeroivat myös harrastuspuolella ja toivottavasti ohjaajien into jatkuu ja pääsemme tulevaisuudessa nauttimaan Lassin, Irwinin ja Hillan suorituksista myös koe-/kisapuolella :)  
Pennuista 4 on tutkittu silmiltään terveiksi, Lassille on tehty myös röntgen tutkimukset HD A/A, ED 1/1 (kyynärät kuitenkin siistit eivätkä tule ell mielestä aiheuttamaan ongelmaa edes Lassin agilityuralle) polvet 0/0
Goofy Goof:lla on ollut muutama lievä epilepsia tyylinen kohtaus, kohtausten väli on ollut puoli vuotta. Koiraa ei vielä ole tutkittu asian osalta tarkemmin, koska kohtaukset ovat olleet niin lieviä ja niiden väli on ollut niin pitkä ettei niistä ole ollut itse koiralle hengenhätää. Epilepsia kun on sairaus, jonka olemassaoloa ja alkuperäistä syytä (synnynnäinen vai traumaperäinen vai...) selvitetään lähtemällä poissulkemaan muut mahdolliset vastaavanlaisia kohtauksia aiheuttavat sairaudet. Epilepsia jälkeläinen ei sulje vanhempia pois jalostuksesta, mutta saman yhdistelmän toistamista ei suositella. Kääpiösnautsereiden Jalostuksen tavoiteohjelma s.43

Liisin nuoremmat lapset ovat reilun vuoden ikäiset Darya´s LL-pennut, jotka syntyivät tammikuussa 2014, isänä on oma kasvattini ja sijoituskoirani Darya´s Hardy Hefaistos. Pentueeseen syntyi 4 urosta ja 3 narttua. Pennut syntyivät keisarinleikkauksella, koska kolmen pennun sikiöpussit ilmestyivät synnytyksen alkuvaiheessa näkyviin, jolloin luonnollinen synnytys ei enää ollut mahdollista
män pentueen aikaan kasvattajan luona, pääset tutustumaan LL-pentueen omasta blogista. Yhdellä uros pennulla oli kitalakihalkio ja onneksi eläinlääkäri oli lähellä ja pentu lopetettiin heti syntymän jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun minun kohdalle tämä kehitysvaurio osui. Muut 6 pentua syntyivät terveinä ja koko 8 ensimmäisen viikon kasvuvaihe kasvattajan luona sujui mallikkaasti.
Näistä koirista 4 on jo 1 vuoden ikään mennessä ehtinyt saavuttamaan näyttelyistä Upeita tuloksia
Lucky Luke anomista vaille LT & LV & EE & BALT Juniori Muotovalio, useita ROP -sijoituksia, VARA-SERT PU2 Tanskasta ja VARA-SERT Suomesta, tammikuun 2015 erikoisnäyttelyn VSP-Juniori
Lovely Laa-Laa anomista vaille LT & LV Juniori Muotovalio, VARA-SERT PN3 Tanskasta, VARA-SERT Suomesta, tammikuun erikoisnäyttelyn ROP-Juniori sekä BIS2-Juniori, DK JV´14 eli Tanskan Juniori Voittaja 2014
Lovely Leia asuu Virossa ja on saavuttanut EE & LV  Juniorimuotovalio arvot sekä VSP että ROP -sijoituksia.
Lovely Lucy FI JV´14 eli Suomen Juniori Voittaja 2014 
Näiden koirien kanssa  ilokseni puuhataan myös muuta kuin näyttelyitä, joten toivottavasti tulevaisuudessa myös kokeet ja kilpailut kutsuvat :)
Lala, Daryas Lovely Laa-Laa on kasvattajan tulevaisuuden harrastuskoira tottelevaisuuden ja Agilityn merkeissä, joten Lalaa on mahdollista nähdä täällä kasvattajan luona. 

Kaikki Liisin lapset ovat osoittautuneet Energisiksi ja Reippaiksi kääpiösnautsereiksi. Luonnetta ja omaa tahtoa löytyy ja myös harrastuskoira potentiaalia on olemassa. Liisi on omasta rakenteestaan antanut selkeästi hyvää etuosaa sekä yhdensuuntaisia liikkeitä, kaunisilmeistä päätä ja ovaalin muotoisia kauniita silmiään seetenkin jälkimmäiseen pentueeseen hyvää ja puhdasta karvanlaatua. Toki nämä LL-pennut ovat vielä sen verran nuoria, että karvankehitys on vielä kesken, mutta turkit ovat todella lupaavia.

Liisi itse on sisarusparvesta johon syntyi 4 urosta ja 4 narttua. Jos muistan oikein niin pentueeseen ensimmäisenä syntynyt uros pentu ehti valitettavasti menehtymään, koska kasvattaja ei ollut kotosalla silloin kun synnytys käynnistyi ja emo ei ollut valitettavasti itse avannut pennun sikiökalvoja. Liisi on tuotu Suomeen Puolasta ja oli pitkän harkinnan ja odotuksen tulos. Liisin sisaruksia löytyy ympäri Eurooppaa: Saksasta, Espanjasta ja Venäjältä -ainakin. Ja Sisarusten jälkeläisiä sitten vielä useammasta maasta. Liisin kasvattaja (Eternal Gambler) on kasvattanut erittäin hienosti näyttelyissä menestyneitä koiria, mutta enää hän ei kääpiösnautsereita kasvata. Mm. Liisin "isoveli" Eternal Gambler Step By Step on Liisin äidin Mervar´s Heavensent At Gambler´n tapaan Maailmanvoittaja. Liisin molemmat vanhemmat ovat tuontikoiria Amerikasta ja myös Liisi on vahvasti ulkonäöltään ns amerikkalaistyylinen. 

Liisi on karvaltaan siitä speciaalitapaus että karkea vahva turkki on myös lähestulkoon täysin puhtaan valkoinen eli oikea Herkku valkoisten kääpiösnautsereiden keskuudessa. 



Yhdistämällä nämä kaksi koiraa; Martin ja Liisin, odotan pennuilta vahvoja karvoja, reippaita luonteita ja tekemisen riemua, minulle nämä ominaisuudet kuvaavat Rodunomaista Kääpiösnautseria. 
Rakenteeltaan Liisi on hieman pitkänomainen, nartulle se sallittakoon. Ylälinjasta löytyy voimaa, silloin kun Liisi sitä haluaa esittää ;) Korkeutta löytyy 33cm edestä. Pää on pitkä ja posket eivät ole ongelma, silmät ovat kauniit ovaalit, eivätkä todellakaan liian suuret.  Pigmentti on Edelleen Tumma ympäri vuoden ja hampaat vahvat, purenta täysi ja korrekti saksipurenta. Korvat laskeutuvat kauniisti ja häntäkin on vain kevyellä kaarella. Liisi omaa vahvan eturinnan, rinnanleveyden sekä syvyyden. Liikkeissä on sekä voimaa että leveyttä, tämä neito ei todellakaan liiku ahtaasti mistään suunnasta katsottuna. Hiukan lisää potkua kyllä liikkeisiin toivoisin. Martilla on erittäin vahva säkä, joka säilyy sekä seisoessa että liikkeessä, erinomainen karkea ja puhtaan musta karvanlaatu, myös värimerkit ovat oikean kokoiset ja väriset. Martilla on Liisin tapaan hieno pitkä kääpiösnautserin pää ja kauniit silmät, korvat ovat matala-asentoiset, mutta toisen korvan taitos hiukan vääränasentoinen reunastaan, se tosin ei ole niin suuri juttu, että siihen tuomaritkaan olisivat huomiota kiinnittäneet. Martti liikkuu erittäin yhdensuuntaisesti, vaivattomasti ja voimakkaasti sekä takaa myös kauniin "leveästi". Korkeutta Martilla on 36,5cm. 
Liisin edelliset pentueet ovat keskiarvo korkeudeltaan siellä rotumääritelmän keskikoossa, vain yksi pennuista on ylikorkea muut enemmänkin 32-34cm tienoilla. GG-pentueen nartut vain 29-30cm, joten nyt uskalsin lähteä kokeilemaan hiukan isompaa urosta, kun mitoissa ollaan edellisten kanssa pysytty. Martti tuo musta-hopeana aivan uusia koiria sukutauluun ja tarkoitus tietenkin on laajentaa seuraavien sukupolvien myötä valkoisten geenistöä näiden uusien koirien myötä. Siksi tämän pentueen osalta on erityisen tärkeätä löytää yhteistyökykyisiä ja -haluisia koteja, jotta jatkoa tälle väriristeytys yhdistelmälle olisi tulevaisuudessa tulossa uusien sukupolvien myötä!

Liisi on kääpiölaumamme johtajatar, joka pitää porukan kurissa ja nuhteessa. Energiaa ja vauhtia tältä Rouvalta ei puutu ja poliisin roolia hän kuvittelee pitävänsä yhdessä minun kanssani. Lapsia perheessämme ei vielä ollut kun Liisi saapui, mutta ei ole ollut kysymystäkään siitä kuka koirista eniten hakee rapsutuksia perheemme pienimmiltä jäseniltä, kun vauvat muuttuivat taaperoiksi.  Liisi ei niinkään halua leikkiä lasten kanssa kuin olla vain lähellä ja kiehnätä ja jutella. Aamuisin se en ole minä, joka saa iloisimmat tervehdykset Liisiltä vaan Elsa. Liisi on hiukan pidättyväinen, mutta tulee kyllä jokaista itse tervehtimään ja jää sitten syliin lisärapsutuksia kerjäämään, ilman maanitteluja. Pentujansa Liisi salli kaikkien tulla ihastelemaan ja otti tästä huomiosta suuren osan sitten itselleenkin :) Liisi saapui luokseni vasta reilun 4kk iässä, tuontivaatimusten takia, ja uskon tämän olleen iso tekijä Liisin persoonan kehittymisessä. Nuorena ensimmäiset käynnit uusissa vieraissa paikoissa olivat aina kovinkin jännittäviä, mutta kun samaan (esim iso eläintarvikekauppa) paikkaan menimme uudemman kerran niin eipä neitiä enään yhtään pelottanutkaan. Näyttelyissä Liisi on juossut aikalailla ja menestystäkin on tullut mukavasti. Myöskin näyttelyiden tiimellyksessä oleminen sujui Liisiltä mukavasti, mutta itse esiintymisestä Liisi ei niinkään perusta, lähinnä tuosta paikoillaan posettamisesta, liikkuminen sen sijaan on oikein mukavaa -etenkin jos saapi kirmata kehässä muutaman kilpakumppanin kanssa. Näyttelyiden kiertäminen on sitten vähitellen jäänyt Liisin kanssa vähemmälle panostukselle. Titteleitä nimen edessä koreilee kuitenkin jo aikalailla: Kansainvälinen muotovalio, Suomen, Latvian, Liettuan, Viron ja Balttian Muotovalio. Viron, Liettuan, Latvian, Venäjän ja Balttian Juniorimuotovalio, Liettuan Juniorivoittaja 2009, Nevskiy Juniorivoittaja ja Voittaja 2009 ja RKF Voittaja 2009. Vuonna 2010 Liisi oli Virossa ISPU näyttelyssä VSP. Myös niin Liisin sisarusparvesta kuin muilta Liisin äidin jälkeläisiltä, löytyy hurjasti menestystä näyttelyistä. Liisin isän jälkeläisiä en niin tarkasti ole pystynyt seuraamaan, mutta sieltäkin kyllä löytyy useita palkittuja jälkeläisiä. 


 Tässäpä hieman tunnelmia vanhemmista. Luonto yksin päättää miten geenit muovautuvat ja mitä kukin pentu vanhemmiltansa ja näiden vanhemmilta perii ja tämän pentueen kohdalla myöskin minkä värisen ulkoasun kukin pentu geenistöönsä saa? 
Musta-hopea ja valkoinen ovat kääpiösnautsereilla alimmat värit, mutta koska Liisin takana sukutaulussa löytyy kaikkia värejä: 2.polvi 1xmusta-hopea, 3.polvi 2xmusta-hopea ja 1 pippuri&suola ja 4.polvi 4xmusta-hopea, 3xmusta ja 3xpippuri&suola

Mahdollisuus on päästä tutustumaan täällä minun luonani Liisi emään sekä Liisin vuoden ikäiseen Lala tyttäreen. Pentueen isä Martti asuu Hämeelinnassa, mutta etukäteen sovittaessa on myös Marttia mahdollista tavata täällä minun luonani.


DARYA´S NN-PENTUEEN SUKUTAULU


Fascinating Defender Smart Mustache
(musta-hopea)

Exclusive Gift Smart Mustache
(musta-hopea)
Joker-Esta V.D´N  Oppasser
(musta-hopea)
Time Of My Life 
vom Fockenberg  
(musta-hopea)
Esta-Foeke 
V.D`N Oppasser   
(musta-hopea)
Kaplya Absenta Smart Mustache
(musta-hopea)
Santa Knyrys Toy
Gentleman For 
Grand Tetis 
 (musta-hopea)
Grey Tetis Pretti Doll Et Mastash  
 (musta-hopea)
Lukavaya Shtuchka Iz Legendy O Borodachah
(musta-hopea)
Intelligent Rezlark
(musta-hopea)

Sancho 
del Berrocal   
(musta-hopea)
Bouvbear´s I´m 
for Rezlar
 (musta-hopea)
Arca Noi Karmenta
(musta-hopea)
Mercury Arca
Noi Dyas   
(musta-hopea)
Santa Knyrys 
Circea Natalie   
(musta-hopea)

Eternal  Gambler  Timeless  Legend
(valk)


Phil  Blues  la  Na´nasim
(valk)

I´Am  Snowman  v d Spikke (valk)
Tails Win 
At Wildwood
(valk)
Proscenium  
Fairy Snow
(valk)
Especiallly  Chrystal v d Spikke (valk)
Pepalfa´s Crystal 
Snow Quick 
(valk)
Busco Whiter 
Than White 
(valk)
Mervar´s  Heavensent  At  Gambler
(valk)
Mervar´s  Just  A  Tad Like A  Dad (musta-hopea)
Mervar´s  Elivon  Greasel
(pippuri&suola)
Mervar´s  Olive  
Jete 
(musta-hopea)
DMJ Mona Leeza of  Mervar (valk)
Mervar´s  Just  A  Tad  Like A  Dad
(pippuri&suola)
Lacey  Jane  IV  
(valk)


Vastaan mielelläni kysymyksiin niin puhelimitse kuin sähköpostin välityksellä ja kotisivuilta Pentuja osiosta voi käydä lukemassa mitä tarjoamme pennulle sen kasvaessa ja mitä ajatuksia minulla on kasvattajana sekä miten olen valmis pennunomistajia tukemaan ja opastamaan!

Tervetuloa iloiseen ja reippaaseen joukkoomme :)
Jos ei koiran omistajaksi, niin seuraamaan touhujamme näin Blogin ja kotisivujen välityksellä. 
Facebookissa meillä on myös oma ryhmä, mutta siellä jäseninä on vain Darya´s koirien perheitä.


nnityksellä odotamme mitä näistä väreistä pentueeseen syntyy?!
Kuvan musta-hopea on pentueen isä Martti, valkoinen on Liisin tytär Hilla,  
musta ja pippuri&suola pentukuvat ovat ystävieni koiria ja luvalla kopioitu tänne blogiin.






kennel.daryas@gmail.com

+358 44 208 6339





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti